Meillä ihmisillä on taipumus pyrkiä kontrolloimaan monia asioita. Haluamme kontrolloida sitä, mitä tapahtuu ulkopuolellamme, ympäristössämme ja meissä itsessämme. Saatamme myös ajatella tietävämme parhaiten, miten jonkun muun tulisi toimia, ajatella ja miten nyt ei ainakaan kannattaisi tehdä. Pelästymme, jos koemme jotakin, mitä emme hallitse. Harmistumme, jos asiat eivät menekään niin kuin olimme suunnitelleet. Stressaannumme, jos meistä tuntuu, ettei meillä ole niin sanotusti homma  hallussa.

Tuoko pyrkimys kontrolloida turvan ja hallinnan tunnetta — jotakin vakautta elämään? Ehkä silloin, kun meistä tuntuu, että hallitsemme tiettyä tilannetta tai asiaa, voimme olla vähemmän peloissamme tai epävarmoja. Toki kontrolloimisen taidosta on paljon hyötyäkin. Emme esimerkiksi purskahda nauruun täysin sopimattomassa tilanteessa tai tahtomattamme loukkaa toisia harkitsemattomilla sanoilla ja teoilla. Arjen elämässä on varsin hyödyllistä, että meillä on jonkinlainen kontrolli itsestämme.

Hallitsemisen ja kontrolloimisen tarve voi kuitenkin olla laajentunut koskemaan lähes kaikkia elämän osa-alueita ja elämää itsessään. Siitä voi muodostua meille vallitseva olotila, tapamme olla maailmassa. Kontrolloiminen voi myös olla automaattista eli emme tee sitä tietoisesti. Saatamme esimerkiksi jatkuvasti rajoittaa ja rajata itseämme, vaikka sen suhteen, minkälaisia tunteita tai ajatuksia on mielestämme hyväksyttävää kokea ja ilmaista. Itsensä tukahduttaminen tällä tavoin käy ajan mittaan todella raskaaksi ja kuluttavaksi. Kun jatkuvasti kontrolloimme ja tukahdutamme itseämme, saattaa herätä tarve kontrolloida myös omaa ympäristöä ja muita ihmisiä.

Kontrolloimisen tarve ja halu tuo meille paljon harmia. Todellisuudessa kun on hyvin harvoja (jos mitään) asioita, joita voimme täysin hallita. Elämällä on tapansa osoittaa meille aika ajoin, ettei sitä voi kontrolloida. Kohtaamme yllättäviä käänteitä; sellaisia, jotka otamme ilolla vastaan sekä sellaisia, joita emme olisi toivoneet kohdallemme. Emme voi ikinä täydellä varmuudella tietää, mitä tulee tapahtumaan. Buddhalaisen maailmankatsomuksen sanoin: maailmankaikkeuden ainoa vakio on muutos.

Voimme käyttää valtavan määrän energiaa murehtimiseen, loputtomaan analysointiin ja suunnitelmien tekemiseen eikä silti ole mitään varmuutta, miten kaikki lopulta toteutuu. Vaikka kuinka yrittäisimme ja tekisimme kaikkemme mielestämme “oikein”, jotta elämä menisi kuten haluamme ja suunnittelimme, ei ole mitään takeita, että niin tapahtuu. Arjen käytännön tasolla emme voi myöskään olla vaikuttamassa joka ikiseen pieneen yksityiskohtaan elämässämme tai varsinkaan muiden elämässä. Tästä usein harmistumme. Petymme, suutumme ja saamme itsemme kierroksille, kun jokin asia ei ollutkaan juuri niin kuin me olisimme halunneet tai oletimme sen olevan.

Kontrollista luopuminen ei tarkoita, että luopuisimme tekemisestä ja toimimisesta asioiden eteen tai päämääristämme, tavoitteistamme ja unelmistamme. Kontrolloimisesta, kaiken hallitsemisesta irti päästäminen on yksinkertaisuudessaan läsnäolemista tässä ajattomassa nykyhetkessä. Olemme tässä ja katsomme miten käy. Antaudumme elämälle sellaisena kuin se tulee vastaan. Harjoittelemme hyväksymään sen, ettemme voi kontrolloida kaikkea. Tämän hyväksyminen ei välttämättä tapahdu hetkessä. On vaikea luopua vallasta, vaikka se olisikin vain illuusiota.

Jos edes hitusen verran hellitämme otettamme ja lähdemme luopumaan kontrolloimisesta, voimme huomata kokemuksemme muuttuvan.
Huomaamme, millaista on kohdata elämä ja jokainen hetki sellaisena kuin se on, eikä sellaisena kuin me haluaisimme sen olevan. Ehkä opimme, että voimme olla täysin turvassa ja rauhassa, vaikka emme kokisi hallitsevamme jokaista tilannetta tai asiaa. Voimme pikkuhiljaa huomata, että vaikka vähän hölläisimme otettamme ja luopuisimme kontrollista, niin maailma ei kaadukaan.